Onnenloukku

Kantaesitys Painotalolla, Kalevankatu 2, 44100 ÄänekoskiOnnenloukku

Ensi-ilta pe 31.1.2014 klo 19.00

Näytelmän melko vahvasti viher-tävät nuoret Nooralotta ja Otto-ville ovat muuttaneet vaati-mattomaan ensiasuntoon. Tytön vanhemmat kuuluvat pienen teollisuusyhteisön ehdottomaan eliittiin, pojalla on työläistausta. Nuoret päättävät aloittaa siedätyshoidon kutsumalla tulevat appivanhemmat tupaantuliaisiin. Vanhempien sosiaalinen status selviää näille vasta ensitapaamisen yhteydessä. Kohtaamiseen tuovat jännitettä paikkakunnan suurimman työnantajan juuri toteuttamat saneeraukset ja irtisanomiset. Alun vieraskoreuden jälkeen erilaiset asenteet ja elämänarvot joutuvat väistämättä törmäyskurssille. Syntyy eräänlainen totuusleikki, jossa paljastuu mitä itse kukin todella elämältään haluaa. Illan päättyessä ei juuri mikään ole ennallaan. Mutta onko itse kunkin onni menetetty, vai vasta löytymässä? Katsojat voivat pohtia siihen vastausta esiripun sulkeutumisen jälkeen. Lisätietoja